keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Minun koirani, minun perheeni, minun kaikkeni!

Minulle nämä karvanaamat ovat kaikki kaikessa, jos joku on niille epäreilu tai jos niille tapahtuu jotain, jonkun muun aiheuttamana niin puolustan omiani todellakin apinan raivolla.
Suurinpiirtein kuukausi sitten olin juoksuttamassa koiriani, eräs henkilö tuli ja päästi ihan tarkoituksella TIETOISESTI uros koiransa minun koirieni luokse. Tämä vanhempi uros seurasi Dorkaa karvat pystyssä, kun nuorempi uros rähähti veljeni koiralle, Hipille, syöksyi tämä vanhempi uros pitkältä matkalta suoraan Dorkan päälle. Ei Dorkalla mitään hengenhätää ollu, onhan siitä kehittynyt vahva uros mutta inhottaa kun tämä henkilö olisi voinut välttää koko tilanteen sillä ettei olisi päästänyt tätä koiraa laumaani, josta hän on monet kerrat myös ystävieni läsnä ollessa kertonut että haluaa tappaa kaikki urokset.
Mähän kiehuin ihan yli tämän tilanteen myötä, olisin kirjaimellisesti halunnut tappaa tämän koiran joka kävi Dorkan päälle, kyllä mä sitä kyyditin mutta siihen tietysti tyydyin.
Dorka on onneksi vahva luonteellisesti, hyvähermoinen ja itsevarma, eikä ottanut tästäkään itseensä vaikka sen päälle on käynyt jo neljästi tämän rodun edustaja.
Vammoilta ei silti selvitty, Dorkan jalasta meni kulmuri sisään ja jalka oli saanut äärimmäisen kovan tällin. Dorkan jalka oli niin turvoksissa seuraavana päivänä, se näytti kun siellä olisi ollut ihon alla kaksi amerikkalaista jalkapalloa. Dorka ontui melkein viikon vaikka sillä oli kipulääkitys ja antibiootit, oli myös hiukan äreä koska jalka oli todella kipeä.
Nyt haava on lähestulkoon parantunut ja Dorka on taas oma iloinen ja aktiivinen itsensä.

Se mikä mua jännittää näissä, on se, sit kun ollaan kisaknetillä, heikkohermoinen tämän rodun edustaja kun tulee ja hermot ei pysy kasassa, en halua että se on minun koirani joka syöksyy paikkamakuusta tämän päälle sen takia että se saa jatkuvasti sellaisen päällensä. Tämä ajatus saattaa olla aika ääripäästä, ainakin Dorkan kohdalla. En halua kuitenkaan kokeilla sitä.

Onneksi nämä on nyt taaksejääneitä asioita ja kaikki on nyt hyvin.
Tästä jatketaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti