sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Onnea ja menestystä vuodelle 2018!

Niinkuin otsikointi on, toivotamme kaikille lukijoille menestystä vuodelle 2018!
Koirat otti rennosti paukut ja vuoden vaihde meni ihan mukavasti ja rennosti.

Meillä on alkuvuodesta odotettavissa toivonmukaan malinois pentuja, ultraa varaillaan aikaa johonkin reilu viikon päähän. Astutus tapahtui reilu 3vk sitten ♥

Nyt katsellaan vähän mitäs oli tavoitteina viime vuonna ja miten ne sujui, samalla vähän uutta tavoitetta ja suunnitelmia tälle vuodelle.

Aloitetaan lauman vanhimmasta ja jatketaan ikäjärjestyksessä;

REM
Remillä oli tavoitteena että pysyisi terveenä.
Rem aiheutti tänävuonna paljon huolta ja murhetta, mummeli yhtenä päivänä oli vähän vaisumpi ulkona, köpötteli vaan mun takana ja ei halunnut tehdä enään tarpeitaan ollenkaan. Ei menny pissalle vaikka kuinka päästi, oli yksin lenkillä tai lauman kanssa.. sama meno jatkui. Asian hoksaamisessa meni jos jonkin verran aikaa, Rem rupesi syömään tulehduskipulääkkeitä pieninä kuureina, heti ongelmat hävisi ja tarpeet rupesi taas sujuvasti tulemaan. Aina kun lyhyt kuuri loppui, ongelmat alkoivat taas. Mitään ihmeellistä ei löytynyt Remistä ja huoli alkoi olemaan ihan hurjan kova, ajatukset kävi moneen kertaan siinnä että nytkö meidän yhteinen taival päättyy... nyt jo?
Alkoi mieli olemaan maassa ja toivo loppumaan.
Remillä oli niinkin yksinkertainen asia kun vesihäntä, kivulias, todella kivulias mutta onneksi nopeasti hoidettavissa. Ongelmaa ei huomattu koska Rem ei muutenkaan nosta häntäänsä juuri koskaan ja hännän heiluttelun vähentminen viitasi mulle vaan siitä että mummeli on kipeä.
Nyt kuitenkin kaikki on hoidettu, mummeli on oma pirteä itsensä ja toivon että meillä on vielä monta yhteistä vuotta edessä ♥
MITÄS TÄLLE VUODELLE?
Jos tänä vuonna pysyttäis nyt sitten ihan terveinä, tavoite on hyvä terveys, kunnon ylläpitäminen ja iloiset mummelipäivät ☺

RUKI
Rukille ei ollut tavoitteita asetettu tälle vuodelle.
Rukin juoksuja odotetaan alkavaksi, pentuja olisi tulossa kennel Fast n' Strongille ☺
Ruki on voinut hienosti ja ollut oma toimelias itsensä.
Kiinnostuitko mahdollisesti pennusta? Osoita kiinnostuksesi Nettaa kohtaan!
MITÄS TÄLLE VUODELLE?
No ihan ensinäkin tulee viimeiset pennut, sen jälkeen Ruki menee sterkattavaksi ja saa toipua rauhassa kaikesta. Muita tavoitteita ei juurikaan ole.

DORKA
Tavoitteena oli viimeinen ALO1 tokosta, kyllä me yhdessä kokeessa käytiin.. ALO3 tulos tuli :D
MITÄS TÄLLE VUODELLE?
Tänä vuonna olisi tarkoitus kokeet korkata, jos nyt ahkerasti treenattaisiin niin josko päästäisiin ekaan montsu kokeeseen, nyt purureenit on jäänyt vähän vähemmälle ja metsässä on tullut vietettyä enempi aikaa.
Varsinaiseksi tavoitteeksi asetetaan TOKOsta se vika ALO1.
Näyttely käynti jos sopiva näyttely osuisi omalle kohdalle.

MUIKKU

Muikun kanssa oli tavoitteena treenaaminen tätä vuotta varten, se on todellakin onnistunut. Aloitettiin uutena lajina tänävuonna viesti ja sehän lähti niin hyvin sujumaan että maasto osuus olisi ollut tänävuonna jo valmis! Nyt tottis hoittava vielä ihan kuntoon ja sitten uusiin koitoksiin.
MITÄS TÄLLE VUODELLE?
Muikulle on suunnitteilla pennut keväälle/ kesälle. Tavoitteena joko ennen tai jälkeen pentujen on VK1, voitaisiin myös ottaa tavoitteeksi korkata tokossa ALO luokka ☺
Odotan innolla Muikun kanssa kisoja, ihan huippu treenikaveri joka vetää aina täysillä ♥
Muikulla olisi myös tarkoitus katsoa jos joku sopiva nly tulisi vastaan.

NORPPA

Norpalla oli tavoitteena BH-koe. Teinkin jo aijemmin päivityksen jossa suosiolla lykkään kokeen tälle vuodelle. Ei olla ehditty tarpeeksi treenaamaan että olisi tarpeeksi kestävä koe suoritus.
Luustokuvissa käytiin, Lotta Axelssonin mielestä lonkat olivat ihan selvät A/A, mutta kennelliitto lausui B/B, onnellinen olen tuloksesta! Kyynärät oli 0 ja silmät puhtaat.
MITÄS TÄLLE VUODELLE?
No kunhan 2v tulee täyteen niin käydään ottamassa selkäkuvat ja tietysti toivomme parasta että selkä olisi terve.
Norpan kanssa laitetaan tavoitteeksi BH ja se että löydetään meidän yhteinen laji kisaamista ajatellen.

Tässä on jo puuhaa paljon! Tämä vuosi on toivottavasti pyhitetty meidän osalta useampiin kisoihin, mukavaan tekemiseen ja loistavaan seuraan ☺