sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Pentuja odotettavissa ♥

Noniin, eilen käytiin viimeisellä astutusreissulla Remin kanssa
Meillä vaihtui uros lyhyellä varoitusajalla kun uroksen omistaja ilmotti ettei ole maisemissa kun Remillä oli parhaat päivät, harmi, mutta onneksi tästäkin yhdistelmästä tulee oikein mukava.

Tämäkin yhdistelmä oli tarkoitus tehdä, muttei vielä. Tästä yhdistelmästä olisin ehdottomasti tahtonut yhden pennun jättää kotiin.

Yhdistelmässä isänä toimii Unkarin tuontini Jet Black Fiji "Frigi" ja emänä on Rem :)

Nyt odotellaan jonkun aikaa ja varataan ultraan aika :)
Toivottavasti saadaan pikkumustia ♥ maaliskuun lopulla!!



sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Terveisiä Lahden ryhmiksestä: Kennelyskä

Nyt muistin taas minkä takia en käy hallinäyttelyissä ja vielä talvella.
Ruki yskäsi muutaman kerran maanantaina melkein viikko sitten, treeneissä. Pääsin kotiin niin meni 45min ja Renalla alkoi ihan kauhea, monen tunnin mittainen yskäkohtaus... Rena "parantui" vasta ihan muutama päivä sitten (parantui ja parantui, ei vaan ole yskinyt enään) ja nyt Ruki... Ruki on yskiny aika vähän mutta sen verran huonovointinen kaiken liman yskimisen jälkeen että on tullut ihan oksennuskin perään. Olen juottanut Rukia muutaman kerran jonka jälkeen yskä on hetkeksi hellittänyt, ei kuitenkaan ole menny kauaa että on oksentanut nesteet pois. Olen keitellyt lihalientä ja tarjonnut sitä lämpimänä, se kuulemma helpottaa, muttei nekään pysy sisällä.

Näillä silti mennään, keittelen lihalientä ja juotan silloin tällöin, ulkona piipahdetaan vaan pissalla, kytekttynä.

Sitten jotain muuta, jotain iloisempaa.

Remilläkin alkoi juoksu alkuviikosta, mun teräskoira joka ei ole saanut kennelyskää joka on pakomatkalla jottei saisikaan. Ensi viikolla olisi tarkoitus käydä Remin kanssa astutusreissulla

Sitten vähän loppuun kuvia ennen meidän kennelyskää.



















sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Lahti RN

Tänään oli Rukilla näytsi päivä! Lahden ryhmänäyttely jossa oli tuomarina Rainer Vuorinen.
Vaikka aamu alkoi tahmeasti ja aivopierun johdosta ajettiin aamulla väärään suuntaan (joo..... Ajettiin Porvoon motaria pitkin Lahden näyttelyyn........), päästyämme näyttelyyn päivä alkoi rullaamaan ihan sujuvasti.
Ensin kehään meni meidän ihanimmista ihanin "meidän laumalainen" "Guru" joka oli ihan karvaton ja jolla on vähän turhan ilonen häntä :D
Guru esiintyi kutenkin hienosti ja oli EH:lla oman luokkansa toinen!!

Niinkuin jo Gurun kuvasta näkee.... Voi juma, voisin heittää itteeni palikalla päähän, en sit voinu säätää paremmin asetuksia...... Hävettää ottaa sika hyvällä kameralla noin huonoja kuvia. Noh, eikös sitä sanota että harjoitus tekee mestarin? ;D
Tässä on lisää kaameita kuvia -click-.

Siinnä hetki palloillessa tulikin jo Rukin vuoro. Ruki erottui hyvin joukosta mustan viittansa ansiosta ;) Neiti näpsäkällä oli tosi hieno ja rauhallinen kehä käyttäytyminen, niinkun yleensäkkin. Siellä se tönötti eikä mun tarvinnu edes suutani avata, hienolla esiintymisellään sai EHn ja oli luokkansa kolmas, hieno Snuippis :-)

Päivä meni mukavasti uudessa ja vanhassa seurassa, ihanaa oli nähdä myös Garp Deabei "Karppi" joka oli tullut pentuluokkaan. Karpin kanssa olin paljon sen ollessa ihan kersa. Karpista olikin kasvanut ihan hieno poika ja luonteellisesti oli ihan samanlainen kun aina ennenkin, kovin höselö :D Karppinen esiintyi ihan tosi hyvin ja olikin sitten ROP-penikka :)

Tähän loppuun vielä Rukin arvostelu:
"Mittasuhteet hyvät. Hyvä pään muoto. Oikein kiinnittyneet korvat. Selässä sään takaa painunut. Hieman pysty olkavarsi. Litteät käpälät. Liikkuu sivusta hyvin, etuosassa löysyyttä ja takana ahtautta."

Mutta ei siinnä vielä kaikki, ilmotin myös Ruki lapsen kahteen TOKO kokeeseen jotka on kuun lopussa, niitä odotellessa :)

Loppuun vielä kuvia:
Vas. ylä © Jenny Yliollitervo


Rukin puolisiko Kiira ja Ruki, plus handlerien näyttelytunnelma :)



torstai 10. tammikuuta 2013

Mikä sen parempi, kun treenit hyvässä seurassa?

Pienen treeni tauon jälkeen oli kiva käydä vetämässä tottikset ja vielä hyvässä seurassa!

Tokoon me tällä kertaa keskityttiin, josko sitä vois kokeisiin taas ruveta ilmoittautumaan.
Kaukot meni tosi hyvin, lukuunottamatta ensimmäistä siirtoa, paikkamakuun pysyi hyvin ja rauhallisesti vaikka vierustoveri vähän liikkuikin. Seuraamiset teki hienosti ja jäävät myös :)
Lopuksi otettiin vielä eteenmeno.

Sellaiset treenit tälläkertaa :)

Olen myös ihan fiiliksissä kun seurassa oli tervu poika Sony joka ihan huokui intoa!! Ihan uskomattoman ihana koira ja teki kyllä ihanan näköisesti töitä!
Kyllä siinnä oma motivaatio kasvoi itsellään parivaljakkoa seuratessa :)

Mukana oli myös malikat Caru ja Ferro jotka teki hienot treenit.

Kaiken kaikkiaan oli siis oikein hyvät ja onnistuneet treenit, seuraavia odotellessa :D

Sit vielä ettei tuu ihan tylsä postaus niin laitan vähän kuvia treeniporukasta!




sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Belgejä, belgejä ja lisää belgejä

Eilen meidän laumaan astui mali narttu "Caru". Caru tuli tosin vaan hoitoon yhdeksi yöksi ja pääsi tänään onnellisesti omaan kotiinsa.
Carun kanssa oli ihan hauskaa, mainio pikkulapsi joka touhusi muidenkin edestä ;D
Eilen meni ilta ihan vaan 4 belgin kanssa touhutessa.

Tänään mentiin sitten lenkille vähän isommassa laumassa, omasta laumasta jätin Remin ja Renan kotiin jotta en varmastikkaan kadota meidän vierasta. Matkassa mukana oli Rukin veli Sinister ja sen lauma (Deimos, Zeus) ja tervu uros Sony.
Myöhemmin seuraamme liittyi myös Rukin puolisisko Kiira ja sitten nahka Neira.

Rukilla ja Carulla oli hauskaa, varsinkin Carulla, kyllä pikku vierasta väsytti

Nyt kuvia :)

Rukin super komea veli, Sinister

Sony ravistaa :D

Caru ja Sony :)


Caru


Takana: Sinister, Zeus ja Deimos. Edessä Caru

Joku meidän luokse eksynyt koira

Tytöt

Ruki & Sony


perjantai 4. tammikuuta 2013

Miten vuosi alkoi?

Meillä oltiin todella rauhallisesti koko uusi vuosi. Rukin kanssa kävin kovassa paukkeessa ottamassa paikkamakuun ja seuraamista, ihan loistava tyty mulla ♥ Muuten oltiin juoksemassa ja kotona nukkumassa.
Rena oli ainoa joka oli vähän paineessa paukkeesta, mutta sekään ei yhtään sitten kun ei nähnyt niitä paukkuja.

Muutenhan tässä ei ole oikein kerennyt vielä mitään, ollaan otettu rennosti :)
Ei muuta ihmeellistä, eikä mitään kummallista.

Mutta kohokohtaan, tänään meidän perheeseen muutti yksi uusi tulokas, uusi kamera ♥
Muutama kuva uudella kameralla.