Kokemus on parasta oppia

Olen tässä viime päivät miettinyt koirien kouluttamista, omia virheitä, niin oma tekemiä kun muilta katsoessa opittuja, myös voi saada kanssa harrastajilta huonoja vinkkejä jotka eivät vaan sovi omalle koiralle ja sitten ääripäitä mitä koulutuksessa ei missään nimessä pitäisi käyttää.
Meitä harrastajia on moneen, ei ole yhtä tiettyä oikeeta tapaa vaan useampi ja maalaisjärjellä pääsee jo todella pitkälle. Kaikkea ei siis pidä kuitenkaan muilta/kentältä imaista itseensä ja omaan koulutkseen vaan oppia katsomaan niitä järkeviä vaihtoehtoja sieltä jotka voivat edistää omaa harrastamista koiransa kanssa.

Oma mielipiteeni on se että ei ole koskaan valmis koulutuksen kannalta, koiria on niin erilaisia ja aina oppii jotain uutta, edes jotain pientä.

Itse kun aloitin koiraharrastuksen olen ollut oikein virheiden esimerkki, ei puhuta alussa pahoista virheistä mutta suoraansanottuna aika hassua nyt kun taaksepäin muistelee :)
Shetlanninlammaskoira Fanny, äitini koira, Fanny osasi kaikki TOKOn ALO liikkeet kun vettä vain mutta nuorena ja kokemattomana opetin Fannyn oikealle puolelle seuraamaan ja luulin kokoajan sen olevan oikein, onneksi ei kokeeseen asti menty ;)
En tiedä mitä tästä olisi sanottu, liikkeet varmaan olisi automallisesti mennyt nollille?

Seuraavaksi sain sen ihan ihka oman harrastuskoiran, rottweiler uroksen "Rocco", siinnä vaiheessa olinkin jo oppinut enemmän ja Rocco osasi sujuvasti myös tokon AVO liikkeet, harmi että Rocolla ei ollut mikään paras alku ja ei ollut kovinkaan luoksepäästävä. Rocon kanssa koulutus sujui hyvin, en silloin ymmärtänyt mitään pakotteista ja koulutus oli sellaista mitä suurin osa ihmisistä pitää kukkahattutäti koulutuksena, en mä tarvinnut mitään, Rocco oppi todella hyvin pelkällä positiivisella ja maalaisjärjellä, oli fiksu poika! Vaikka teknisesti tekikin hyvin niin se viretila oli matala.

Tästä ne virheet vasta alkaakin, Remin kanssa. Oli uusia kavereita treeneissä ja vinkkejä tuli monelta suunnalta, vieläkin hieman kokemattomana katsoin vain miten upeasti muiden koirat tekee hommia, olihan ne todella upeita teknisesti mutta mielentilaa ei voi jälkeenpäin ajateltuna kovasti kehua.
Remin kanssa kaikki sujui aluksi loistavasti, ei se kovin hienosti teknisesti tehnyt mutta fiilikset ja tekeminen oli kohdillaan, iloista ja halukasta.
Kaikki oli kivaa ja koira oli motivoitavissa pallolla, ei sille namit kelvannu mutta pallon eteen teki mitä vain ja korkealla mielellä. Harmi vaan ettei silloin ymmärtänyt olla ottamatta huonoja ja jopa väkivaltaisia neuvoja vastaan. Rem suoraansanottuna on paineistettu kentälle niin pahasti ettei se vaan enään halua tehdä siellä mitään, kyllä Rem tekee mutta ei se siitä enään tykkää. Rem on noutanut nuorempana ilomielin, nykyisin kun se näkee edes noutokapulan se jähmettyy paikalleen ja mielentila laskee samantien miinuksen puolelle, kyllä Rem voi kapulaa pitää mutta kun se ottaa sen suuhunsa se ei voi liikuttaa edes päätään, se on paineesta kankeana. Sitä en ole edes näiden vuosien aikana saanut korjattua, edes kapulan kanssa leikkimällä.
Eikä se että nouto on pilalla, Remin koko tottis on pilattu, vaikka Rem ei ole kovin pehmeä narttu niin vaikka tästä on aikaa ei sen tottista ole vieläkään saatu hyvään vireeseen, en syytä ketään muuta kuin itseäni, mähän loppupeleissä olen nuo virheet ja ohjeet itse ottanut vastaan ja toteuttanut ne ihan itse. Rem ei ole koskaan ollut kovinkaan miellyttämisen haluinen eikä se koskaan ole oikein ollut ihmiselle tekevää sorttia niin ne pienetkin tekemisen halut ohjaajan kanssa kuoli kun en tehnyt enään oikeuden mukaisia treenejä.
Nyt Remin tekeminen on vähän parempaa mutta ei ole kauaa kun näytti huonolta, matala vire ja mielenkiintoa ei ollut tehdä, se ei tehnyt koska oli kivaa vaan se teki koska sen oli pakko.

Annoin Remin olla ja ajattelin että kun saa vaan hetken olla tekemättä niin voisi tulla pieni halu tehdä lisää jossain vaiheessa, ei se ihan niin mennyt mutta onhan se nyt parempi kun tekee pienissä määrin.
Se syö motivaatiota, mutta vain sen takia etten halua kiusata Remiä enään sillä, tehdään silloin kun Remillä on fiilis siihen.

Sitten tuli Rena, Renaa en edes opettanut kunnolla koskaan seuraamaan, alkoi olemaan jo kova halu käydä kokeessa ja sitten kouluttikin Renan vähän sinnepäin, Kyllä Rena teki ja hienosti tekikin, varma paikkamakaaja, upeat noudot ja tiivis eteentulo.

(c) Weera

Renasta opinkin paljon ennen Rukin tuloa, opin pakotteiden tarkotuksen, hyödyn ja eri muodoissa olevat ja tilanteseen sopivat pakotteet.

Rukin koulutus ei ollut aluksi helppoa, Ruki oli dominoiva ja irtantui välillä vähän turhankin helposti mutta valttina tässä toimi ehdottomasti se että Ruki oli ihan älyttömän helposti motivoitavissa kun oli kauhean ahne ja saalista on löytynyt aina runsaasti. Kun löysimme yhteisen sävelen kaikki tapahtui loppupeleissä helposti ja kivuttomasti. Vaikka Rukinkin kanssa on tehnyt kauheasti virheitä niin olen todella onnellinen ettei Ruki ole niin ohjaajapehmeä koira, se on kestänyt virheet hyvin.

Näiden kaikkien asioiden jälkeen olen välttänyt samoja virheitä ja ainakin toistaiseksi siinnä hyvin onnistunut. Rallin kanssa alkoi olemaan tottis hyvällä mallilla vielä kun pikkuinen oli kanssamme.

Dorkan kanssa tottis on vielä kesken mutta oletetttavasti oikeassa suunnassa ollaan kun poika ihan itse innokkaana jo tarjoaa perusasentoakin.

Itse olen oppinut ja suosittelen muillekkin, pitäkää suodatin päällä kun kuuntelette koulutusmenetelmiä, poimikaa vaan ne asiat jotka kuullostaa omaan korvaan siltä että voisi olla hyödyksi omalla koiralla, tehän tunnette omanne parhaiten!

Tästä jatkamme oppimista, hyviä treenejä kaikille! ☺