sunnuntai 27. elokuuta 2017

Overcomplicate when it's simple

No nyt on vierähtänyt tovi edellisestä postauksesta.
Moni on ehkä miettinyt että kuinka Remin silmän on käynyt?
Meille kävi äärimmäisen hyvä tuuri, Remin silmä parani ihan täydellisesti ilman leikkauksia tai ylimääräisiä toimeenpiteitä! Remillä ei jäänyt luomi roikkumaan eikä sinne kasvanut kudospattia joka hankaisi silmäkalvoa. Rem on siis ihan kunnossa ♥☻

Mitäs muuta?
Ollaan oltu vähän vähäisemmällä treeneillä liikkeellä ja Norppa onkin vähän alkeemmallisessa tasossa kun olin suunnitellut, mutta onneksi aikaa on ja kiirehän ei ole mihinkään, seuraamiseen kannattaa kuitenkin panostaa kunnolla jotta siitä tulee kestävää ja nättiä ☻ Norppa tekee siis jo seuraamista mutta vasta ihan alkeissa pyöritään. Olisin halunnut suorittaa Norpan kanssa tänävuonna BH kokeen mutta taidan jättää sen ihan suosiolla keväälle.

Dorkan kanssa ollaan purtu ja tottisteltu. Ei mitään ihmeempiä mutta toivottavasti korkattaisiin sitten ensi kesänä kisat. Oltiin me Dorkan kanssa viime viikonloppuna 19.8 pitämässä mondioringin tottisnäytös kun meitä oli siihen pyydetty, meidän tekemistä kun on kuulemma niin kiva katsella :D Kyllä Dorkalla oli hauskaa, ehkä vähän liiankin, Dorkalla on huono tapa käyttää mun jännitystä hyväksi ja saattaa vähän vastustaa mun käskemisiä... nousi sata kertaa isompi jännitys tulevaan toko kokeeseen josta olisi tarkotus yrittää viimeistä ykköstä. Katsotaan kuinka käy!


Muikun kanssa meillä on uusi harrastus, ollaan aloitettu PK-viesti ja ei ole kovinkaan montaa treeniä takana mutta hitsi että Muikku on siinnä jo pitkällä ja on muuten hyvä siinnä ☻ Meillä on ihan huippu kiva kakkosohjaaja ja tottiskin on edennyt ihan huisi hyvin, nyt vaan paljon vahvistusta maastoon ja tottikseen, ehkä ehdittäisiin kokeisiin ennen astutusta.


Joo, tosiaan! Pentusuunnitelmia on ihan kaksin kappalein.
Loppuvuodesta olisi tarkoitus että tulisi ensimmäinen käyttis pentue, malinoisnarttu Ponos of Joli Troucheaus "Konna" (HD: B/B, ED:0/0,polvet 0/0, koko selkä terve - LTV0, VA0 ja silmät sekä sydän terve) on tuleva emä, uros julkaistaan myöhemmin.
Seuraava käyttis pentue tulisikin kesälle, Muikulle! Muikun kanssa matkustetaan Hollantiin käyttämään tervu urosta Kicking Zender de la Rouquine (HD: A/A, ED: ok ja selkä terve).

Molemmista pentueista etsitään harrastavia ja luotettavia sijoituskoteja narttupennuille, mutta jos Muikulle syntyisi hyvän oloinen groenendael uros pentueeseen etsii myös hän aktiivista ja luotettavaa sijoituskotia!
Kotisivuillakin on vaan englannin kieliset ehditty päivittämään mutta päivitän suomenkieliset sivut kunhan on siihen aikaa ☻
Paljon mukavaa on siis edessäpäin.

Mitäs Ruki? Rukilla tulee nyt sitten viimeinen pentue kennel Fast n' Strongille seuraavista juokuista. Uros on menossa silmäpeiliin syyskuun alkupuolella. Uros julkaistaan silmäpeilin jälkeen mutta oikein toimivia koiria sieltäkin olisi odotettavissa ☻

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti