perjantai 9. maaliskuuta 2018

Melkein metsittyneitä

Niinpä.. aika hiljaista eloa ollut, treenit olleet tauolla ja kevättä odotellaan kaikkien koirien kanssa täysin siemauksin! Tottiksia toki ollaan tehty.
Niin, käytiinhän me uimassakin, petbrosilla, 1v synttäripäivänä, vaan käyttisten kanssa tälläkertaa. Oli niillä kauheen kivaa, Norpalla oli varattu uittaja koska ei ole uinut kun luonnonvesissä aijemmin, Petbrosilla käytiin ensimmäistä kertaa ja Muikkukin ekoilla kerroilla nousi altaasta ihan mistä halusi, Dorka joka on käynyt eniten muistaa että ramppeja pitäisi käyttää.. Sitten on tämä vähän yksinkertainen kaveri... Norppa ☺ Norppa luuli ja meni samaan ajatukseen ainakin viidesti, siihen että tuuli rampin olevan koko lyhyeltä sivulta ja vain käveli altaseen, no sinnehän se jokakerta uppos ja oppiko se edes mitään? NOEI! Koirilla oli hauskaa aikaa ja puolen tunnin jatkuvalla uinnilla oli porukka jo ihan puhki loppupuolella ☺

Me lopetettiin treenaaminen Jämsässä, maalimies on ihan parhautta! Aika ei kuitenkaan riitä kaikkeen ja jos ei treenata niin eihän sinne kokeisiinkaan oikein pääse, Dorkakin on purrut viimeksi syksyllä.. haaveeksi taitaa jäädä MR kokeiden korkkaus tälle vuodelle, mutta ei se nyt toki niin vakavaa ole, eihän tässä mikään kiire ole vaikka olishan se ollu aika kivaa, ellen kuolisi valmiiks jännitykseen :D Nyt katsotaan kuinka tästä keväällä lähtee taas reenit sujumaan. Dorkan kanssa tehdään sitten jotain muutakin, ajatuksena olisi jos Dorkakin kokeilisi juosta viesti pätkää, mikäli se sopii meidän kakkosohjaajalle. Mä ole nyt vähän hurahtanut siihen viestiin, on ihan sairaan kiva laji ☻ Haluan nyt vaan että lumet sulaa ja päästään alottamaan uudet ja vanhat maastolajit ihan kunnolla!

Rukillakin on pian ultra, jos siellä näkyy pentuja lähtee Ruki mamma lomalle! Ikävähän siinnä tulee, mutta tiedän tytön olevan loistavissa käsissä.

Meidänkin pennut ovat jo pian 5 viikkoisia, yksi urospentu saattaisi vielä olla kotia vailla ;) Olen käynyt katsomassa pentuja todella paljon, kivan oloisia vekaroita!



Nyt vain kevättä kohti, kohti uusia haasteita ja paljon iloista treenimieltä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti