maanantai 29. kesäkuuta 2015

Dorka 1v!!

Mun pieni mies jo vuoden vanha, miten tämä aika menikään niin äkkiä...
Ei sen enempää mutinoita, tänään on vietetty synttäreitä uimalla ja päivän sankarista tietysti otettiin myös edustuskuvat ♥









perjantai 26. kesäkuuta 2015

Tottista, tottista :)

Niinkuin edellisestä postauksesta tuli selväksi niin meni treenit kyllä ihan penkin alle Vivan kanssa.
Tänään oli uusi yritys kaikkineen pohdintoineen, punnitsemista lelun ja ruoan väliltä.
Ruoka on niin tärkeä Vivalle että päätin jatkossa että palkkana toimii ruoka, se on korkeammalla mielentilallakin, se on niin ahne.
Vivalla olis siis ruokatottista, meni muuten just eikä melkeen nappiin. Vähän se ottaa vielä häiriötä mutta teki useamman hienon seuruu pätkän kummallakin kierroksella, eikä siinnä vielä kaikki, teki todella hienoja kaukokäskyjäkin, ULKONA! ☺
Ei voi olla kun tyytyväinen tähän suoritukseen Vivan kanssa, huomenna taas jatketaan.

Dorkan kanssa jatkettiin maahanmeno teemalla ja meille kävi niin hieno tuurikin että treenaamaan tulleet koirakot päästivät meidät tekemään paikkamakuuta heidän treenien yhteydessä. Se oli Dorkan ensimmäinen häiriöpaikkamakuu tai no ihan ensimmäinen oikeasti treenattu paikkamakuu, ongelmakohtia ei ollut, se ei nuuskinut eikä edes meinannut lähteä vieraiden koirakoiden luokse vaikka siellä tapahtui palkkaamista niin laumalla kun namilla/lelulla ja luoksetuloja. VAU DORKA! ♥

Ruki taas teki ihan vain vähän kaukokäskyjä ja pientä seuraamista, Ruki pääseekin hierottavaksi sitten maanantaina :)
Dorka ♥

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Mihin on taas kiire?

Jäin pohtimaan tämän päivän treenejä, ei jäänyt mulle eikä Vivalle kauhean mukavat mielet treeneistä.
Ruki ja Dorka teki hienosti.

Aloitan nyt näistä jo vähänb pidemmällä olevista.

Dorkan kanssa meillä on nyt projektina maahanmenot, niitä tehdään kovaa tahtia ja ihan hienosti alkaa menemään, nopeuttakin on jo havaittavaissa.... silloin kun se ei jää vaanimaan ;)
Kun aletaan olla sen kanssa paremmalla mallilla aletaan työstämään liikkeestä seisomista ja rupean jumppaamaan seiso-maahan liikettä jotta saan siitä hienon paikallaolevan kakettajan.
No trouble, hienosti edetään, hitaasti mutta varmasti :)

Rukin kanssa on projektina kohottaa entisestään mielentilaa, Ruki vaan on tehnyt koko homman niin kovin hankalaksi koska se on jo niin korealla mielentilalla valmiiksi, nyt jään hetkeksi pohtimaan miten saan siirrettyä kaiken tuon varmuuden ja voiman kokeisiin.
Muutama kikka on jo mielessä, nyt lähdetään vaan kokeilemaan mikä olisi se paras vaihtoehto, miten saisi kaiken tuon sille mukaan myös kisatilanteisiin.

Mutta sitten se mun ongelma... Miksi Vivan pitäisi osata jo niin paljon, ei siitä ole kauaa kun olen aloittanut vasta sen kouluttamisen tottikseen. Tiedostin sen tänään, mua häiritsi se että se sisällä tekee todella upeita seuraamispätkiä ja muutenkin todella hienoa tottista, kentällä ei. Miksi?
Se on kokematon, se ei montaa kertaa ole tottista tehnyt ulkona jossa olisi edes yksi Vivalle vieras ihminen katsomassa, no tänään oli ja edellisenä kertana kun oltiin ulkona treenaamassa niin oli, kummatkin meni ihan penkin alle.
Tänään Viva vaan paineistui treenien lopuksi ihan totaalisesti, mun vika kun kerkesin hermostua ja vaadin siltä liikaa, mukaan lukien ne pienet (mitkä Viva saa aina näyttämään suuremmilta kun on) pakot mitkä otin mukaan.
Mitä tästä opin? Tämä koira tarvitsee aikaa, tarvitsee kokemusta ja kannustusta.
Tästä nyt lähdetään ihan ensimmäisenä jatkamaan sillä, että, käydään useimmin ulkona, tehdään siellä ja kun se alkaa olemaan vapautunut ulkonakin voi ruvetakkin vähän jo vaatimaan.
Viva on ihan äärettömän fiksu tyttö, se oppii todella nopeasti ja ihan oikeasti osaa jo paljonkin. Kokemuksia alle ja siitä jatketaan.
Hiljaa hyvä tulee ☺

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Taas on lisää eväitä matkaan!

Käytiin eilen Susanna Korrin tottis seminaarissa, sieltä tuli niin paljon vastauksia ja hyviä niksejä.
Tiedän nyt mitä teen Rukin kanssa ja ehkä me sitten oltaisiin oikeasti valmiita uusiin koitoksiin!

Mulle tuli niin paljon motivaatiota ja toivoa monenkin asian saralle, tiedän tasan tarkkaan mitä lähden seuraavaksi tekemään ja kenenkin kanssa noin tottista ajatellen.

Juuri edellispäivän huonon kokeen jälkeen kun fiilikset oli maassa niin intoa löysi tiensä takaisin, palautteen jälkeen ei ollutkaan niin kädetön olo enään ☺
Palautteeksi saatiin että "on upea koira (Dorka oli mun koirana semmassa) ja lahjakas ohjaaja" ☺
Näillä sanoilla jaksaa taas pitkään, ei tule liian usein kuultua ;)

Me kiitetään upeasta semmasta, ens vuonna toivottavasti uusiks!

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Epäonnistunut ohjaaja

Nyt mä en enään jaksa käydä kokeissa Rukin kanssa, pitää pitää todella pitkä tauko ja katsoa sitten että jaksetaanko jatkaa uusilla säännöillä vai jääkö Ruki nyt sitten lopullisesti eläkkeelle... Mä en tiedä mitä mä teen väärin, sen vaan tiedän että jotain en tee oikein.

Tänään käytiin kokeessa, tuomarina Harri Laisi, tuloksena VOI0 pistein 167/320 ja hävettää sanoa mutta sija 1..
Fiilis on ihan äärettömän pohjalla, kokeessa Rukilla taas oli ihan hyvä mielentila.

Tässä tarkemmin pisteet:

Paikalla makaaminen: 9,5
En tiedä vaihtoiko asentoa.

Seuraaminen: 8
Laisi kehui seuraamista, että se oli hyvä. Itse kämmäsin yhdessä kohtaan ja yksi perusasentokin jäi tekemättä.

Liikkeestä istuminen: 0
Jäi seisomaan, annoin uuden käskyn ja kävi makaamaan.

Luoksetulo: 7,5
Ekalla maahan, Ekalla pysähtyi mutta hiipi aika paljonkin eteenpäin, maahan meni vasta toisella, laukkasi joka pätkän ja tuli hyvin eteen josta siirtyi hyvin perusasentoon.

Ruutu: 0
Juos hyvin ja suoraan ruutuun, nollille meni koska vasta kolmannella meni maahan, loppuliike menikin sitten ihan loistavasti.

Hyppynouto: 9
Ravasi takasinpäin ennen hyppyä. Luovutus ja loppuliike meni hyvin.

Metallinouto: 9
Ravasi palautuksen.

Tunnarit: 0
Lähti tokalla käskyllä ja etsimään kyllä ihan jotain muuta kun omaa. Teki sitten lopuksi hienon tunnistusnoudon ja oikeankin toi kun siirryin vähän lähemmäs tunnareita.

Kaket: 6
Noh, nousihan se seisomaan... KERRAN.

Kokonaisvaikutelma: 7
Yhteistyö oli vähän hukassa...


torstai 11. kesäkuuta 2015

Käytiin taas kokeessa

Tälläkertaa haettiin VOI3 tulos pisteillä 214/320.
Tuomarina meillä toimi Hannele Pörsti.

Rukilla ei ollu kauheen hyvä mielentila, itseasiassa oli aika huono, katsoin kokoajan milloin olisi hyvä keskeyttää mutta päästiin jatkamaan loppuun asti vähän piti nostella liikkeiden välissä.

Mutta liikkeisiin;

Paikalla makaaminen: 10
no comments, hieno rauhallinen makaaminen kuulemma.

Seuraaminen: 8
Muuten ihan hyvä mutta muutamat perusasennot jäi tekemättä.

Liikkeestä istuminen: 10
Mun mielestä vähän hidas mutta kävi heti käskystä.

Luoksetulo: 0
TÄH!!! Olin kun sain arvestelulapun käteen.. Luoksetulossa teki kaiken ekalla, laukkasikin kaikki matka välit, mihinkään ei tarvinnut ylimääräisiä käskyjä. Se oli mun mielestä ihan hieno. Mua häiritsi sen verran paljon että kävin kokeen jälkeen kysymässä miksi saatiin 0, onko joku kämmännyt? Ei, kyllä ihan tarkoituksellinen nolla, johtui siitä että Ruki käskyni jälkeen liikkui muutaman askeleen pysäytyksestä. Mun olisi pitänyt myös huutaa käsky aikaisemmin.
Ei mua häiritse, olin iloinen että sain palautteen ja ensi kerralla sitten tehdään paremmin :)

Ruutu: 9
Juoksi ruutuun, mulla oli pieni aivopieru ja huusin "seis" käskyn jälkeen varmaan vasta 30sek jälkeen maahan käskyni. Sieltä seuraamaan, Ruki tuli, mutta pomppi jotain omiaan ensin oikealla puolella ennenkuin siirtyi seuraamaan.

Hyppynouto: 8
HIIIIIDAS, osittaista ravaamista osittaista laukkaa.

Metallinouto: 10
Laukkasi kapulalle, otti suuhun ja laukkasi takaisin.

Tunnarit: 8
Vähän sähläs siinnä, muuten ihan hieno.

Kaukot: 0
Ei vaan nouse seisomaan kokeissa... Ehkä sitten seuraavassa?

Kokonaisvaikutelma: 8
On kuulemma hieno ja hyvä koira mulla :)

Seuraavaa koetta odotellessa.

Kiitän myös meitä useamman kerran tuomaroinutta Pörstiä, hieno ja pitkä ura takana tuomarina niin TOKOssa, Pekossa että PK-puolella! ☺

torstai 4. kesäkuuta 2015

Viron voittaja takana, paljon vielä edessä!

Viime viikonlopuuna kävi tosiaan matka kohti Tallinnaa, Viron voittaja näyttelyä.
Lähdettiin perjantaina ja palattiin sunnuntaina.

Me ei oikeastaan enään matkusteta itse näyttelyn takia vaan kunhan siitä on tullut upea reissu koettavaksi kavereiden kesken, kaikki mitä näyttelystä tulee on vaan lisäplussaa :)
Tuli vietettyä mukava perjantai ja lauantai, sunnuntaina olikin sitten näyttelyn aika!
Rukihan tiputti jo aikaa sitten karvansa, ilmoitin sen mukaan kun oli kerrankin todella komeassa karvassa, no niin ne vaan rupesi hupenemaan mitä lähemmäs näyttelyä päästiin.
Mustat oli ensimmäisenä, Rem oli ainoa meillä mukana ollut groenendael niin Rem oli vuorossa ekana. Rem oli tuomarin mielestä liian urosmainen, liian vahva luinen ja karvainen, oli liian pitkä ja maskuliininen :) Siitä huolimatta Rem pärjäsi äärettömän hyvin saaden SAn ja ollen luokkansa kolmas! Tältä tuomarilta ei kuitenkaan kovin helposti SAta irronnut. Paras narttu kehästä tippui sitten äkkiä pois.

Seuraavaksi vuorossa oli malikat jonka jälkeen pääsi meidän tervu enemmistö kehäilemään.
Ensin vuorossa oli ainoa mukaan otettu uros, Guru. Gurulla meni oikein hienosti happy tailinsä kanssa :D Guru esiintyi upeasti ollen PU4.
Sitten Roda, Roda oli ainoa nuorten luokassa, sai ERIn ja SAn! Lopuksi vielä PN2 & VA-CACIB!
Joo, olihan Ruki avoimessa luokassa siinnä välissä :D Rukista sanoi että oli liian iso, raskas luinen ja maskuliininen, myös liian vähä karvainen, olihan se :) Siitä huolimatta Ruki sai jopa EHn!
Oikein mukava reissu oli kaikinpuolen.

Lisää on vielä tulossa... BaltW... Liettuassa 3pv KV näyttelyitä...... Hyvinkää KR.... Eukanuba KV.....
Mä taidan saada yliannostuksen näyttelyistä tänä vuonna.

Pakko myös kirjottaa kanssa kilpailijoista, joka vuosi ollut oikein lepposa ja hyväntuulinen ilmapiiri, oli siellä niitäkin mutta ikäväksi siellä oli yksi joka pilasi päiväämme heti, siellä yhtä belgi raukkaa riepoteltiin menemään ihan kunnolla ja paljon ennen kehien alkua. Revittiin päänahasta, otettiin rajuin ottein kiinni ja riepoteltiin? Miksi?
Toiseksi hassua käyttäytymistä oli se kun huonommin sijoittuneet yrittivät hypätä paremmille sijoille ;)

Noh, tällästä tänä vuonna, ensi vuonna varmaan sujuu paremmin :)

Nyt vähän kevennykseksi reissusta kuvia;







Rem, kummipoikani Axel & Guru ♥