Keväällä oli ihan mahdottoman hyvä motivaatio treeneihin, tehtiin paljon kaikkea ja ajettiin paljon jälkiä pellolla käyttisten kanssa ja tehtiin tottiksia.
Kaikki ei mennyt kuitenkaan suunnitellusti treenien osalta, Dorkalle etsin montsu ryhmää mutta mikään mikä olisi ollut meille sopiva ryhmä oli jo täynnä. Rupesin miettimään vaihtoehtoja ja koska Dorka on löytänyt yhtäkkiä ihan palavan halun jäljelle niin kysyin sitten Dorkalle paikkaa samasta ryhmästä kun Norpalle paikkaa kyselin. Niinhän siinnä kävi että maalimies kutsui meidät jo seuraavalle viikolle tutustumaan ryhmään, teki noille purut ja totesi että kyllä me sinne kelvataan.
Aloitettiin siis heti toukokuun ensimmäisinä päivinä IPO reenikset.
Dorkalla kun on jo pohjia niin aika äkkiä ruvettiin jo kilpailuista puhumaan ja siksi pistin lisenssiä jo vetämään, ehkäpä se kohta kolahtaa postilaatikosta, tällähetkellä toki koen ettei asialla nyt niin kiire ole, kyllähän sitä ehtii.
Treenit on menneet hyvin ja siinnähän ne koiratkin etenee, Norpallakin hiljaa hyvä tulee, se iskee AINA hyvin mutta joskus unohtuu laittaa leuat kiinni, edellisissä treeneissä mietinkin että milloinkohan se menee rikki.
Olen itse ollut toki todella tyytyväinen meidän maalimieheen, osaa hyvin kouluttaa ja lukea koiria.
Muikkukin pääsi viimeviikolla pitkästä aikaan puruihin, se oli ihan liekeissä ja purukin oli paljon vakaampi mitä ennen, Muikku on vähän ollut sellainen ompelukone. Muikkua siis vaan testailtiin, vaikka kohottihan näkemäni ihan järjettömän paljon omaa mieltä.
Me ollaan käyty tälle kaudelle vain yhden kerran treenaamassa viestiä Muikun kanssa, meidän kakkosohjaajalla on niin paljon muutakin että on jäänyt meidän treenit todella vähälle.
Nyt on kuitenkin oma motivaatio vähän hukkunut johonkin, mieli on aika matalalla ja kyllähän se on aina ollut viikon piristys käydä treenaamassa ihmisten kanssa, se aina tuo hetkellisen hyvänolon tunteen, iltaan mennessä ajatukset ovat jo kääntäneet yleensä kelkkansa ja tuntuu kun en oikein onnistuisi missään. Harmittaa kun tuntuu etten saisi mitään aikaiseksi ja ei me nyt oikeastaan osata paljoa mitään. Me tehdään se mitä osataan ja harjoitellaan jos joskus tultaisiin paremmiksi, tai siis jos minä tulisin paremmaksi, koiriani en moiti, ne tekevät kaiken mitä pyydetään, kestää toistot vaikka tulisi epäonnistumisiakin, kestävät mun virheet ja antavat kaikkensa. Mä olen äärimmäisen tyytyväinen omien koirien panostukseen. Kaipa nämä huonot hetket kuuluvat myös jossain kohtaan koiraharrastukseen?
Vähän kuvia viime viikolta; (Kuvia klikkaamalla suurenevat)
Treenien lisäksi on ollut paljon itkua ja huolta, ollaan Remin kanssa juostu paljon hoidoissa, josko saataisiin vielä mummeli kuntoon, Rem on ollut todella kipeä. Mutta haluan vielä kokeilla saataisiinko lisäaikaa vai alkaako meidän yhteinen taival tulla päätökseen. Sydäntä särkee ja unettomia öitä ollut. Rem on onneksi nyt viikon verran ollut jo aika hyvä, kipulääkettäkään ei olla tarvittu nyt.
Rukikin palautui viikko sitten kotiin mammailemasta, nyt kohotetaan kuntoa ja sitten olisi tarkoitus mennä sterkka pöydälle.
Mun A-lapsoset ovat jo löytäneet kaikki kotinsa, narttukin löysi vihdoin sen sopivan sijoituskodin itselleen Vantaalta, ei kovin pitkälle siis mennyt ja ollaankin tavattu jo kahteen kertaan tässä parin viikon aikana. Hän on päässyt oikeen miellyttävään, innokkaaseen ja aktiivisesti touhuavaan kotiin.
 |
| Kuvassa sijoitusnarttuni, Mind Breakers Amalthea "Hekla" |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti