Huonoa huonon perään..

Omilla koirilla on kaikki hyvin, ne ovat ihan omat itsensä.
Remillä on kasvanut karva ja alkaa pikkuhiljaa olemaan oma karvainen itsensä jolta vauhti ei lopu kesken.
Rena alkaa olemaan aavistuksen pirteämpi ja on syönytkin vähän paremmin, ehkä me päästäisiin tänä vuonna sen kanssa vielä TOKO kokeeseen tavoittelemaan tokaa AVO1.
Rukilla loppui juoksu, vihdoin ja viimein ja katsotaan, kokeita olis tulossa.
Roda kasvaa kauheeta vauhtia ja käytiin jo hakemassa eka rokotuskin tiistaina, huomenna likka on 12 vk.
Mutta omistaja kokee epäonnistumisia ja huonoja uutisia peräjälkeen, tämä on sitä rankkaa aikaa jolloin kaipasi niitä vahvoja tukijoukkoja... Vaan missä ne kaikki on? Sepä se, niitä ei tunnu enään olevan, olen huomannut miten olen pikkuhiljaa erakoitunut omaan oloon jossa seurana on vain koirat. Olen jopa miettinyt vanhan jättämistä ja harkinnut tehdä suuren muutoksen. Uusi alku jossain muualla? Olen miettinyt toista puolea suomesta tai jopa maasta lähtöä kokonaan.
Asiaa varmasti suurentaa eikä tietenkään helpota se että tulee juuri pimeät, kylmät ja märät ajat, syysmasennus?

Monen oman elämän merkittävästä asiasta menettäneenä on helppo ajatella niitä ikäviä asioita ja niitä muutoksia mitä olisi hyvä tehdä.

Viime kesä oli oikein kiva, kunpa yksikään asia ei olisi muuttunut... Kunpa voisi elää vielä yhden päivän sieltä..