Jos voisin vielä kerran turkkiasi silittää

Nyt on tullut parin viimepäivän aikana mietittyä edesmennitä koiria, ihan kavereiden kesken, yleisesti myös siitä milloin on oikeasti aika päästää irti. Milloin se ei ole enään ettisesti oikein koiraa kohtaan?
Rakkautta se irtipäästäminenkin on vaikka se sattuu, eikä siihen koskaan ole valmis vaikka sen olisi aijemmin käynyt läpikin. Siihen ei voi tottua koskaan.
Oma huoleni heräsi Muikusta, mutta onko suurin osa kuvitteellista pelkoa siitä menettämisestä taas vai voiko olla että olen onnistunut taas ottamaan koiran joka ei ole pitkään keskuudessamme? En halua uskoa jälkimmäistä ainakaan, kuvia odotellaan ja eleillään rauhakseen, katsotaan mitä löytyy vai löytyykö mitään, voiko olla vaan satunnaisia kasvukipuja? Jos löytyy jotain niin todellakin toivon ettei ole mistään kuolemanvakavasta kyse, vaan että saadaan pitkä yhteinen elämä, onhan nämä mulle kaikki kaikessa.
Mulla kuoli kaksi omaa koiraa vuoden sisään, siitä ei ole vielä kahta vuottakaan, yksi lisää kun lähtisi nyt en usko että olen enään valmis jatkamaan koiraharrstajana.

Voiko tämä kaikki olla kuvitelmaa, järkyttyneisyyttä edellisistä menetyksistä? Kukaan kavereista ei huomaa niitä asioita mitä itse näen ja huomaan, sen olen perustellut sillä etteivät asukkaan mun koirien kanssa. Toivon kuitenkin että he ovat oikeassa, mä ylireagoin ja kaikki on hyvin, tai ainakin niin hyvin että saadaan pitkä yhteinen aika yhdessä.

Mutta eihän sitä voi olla unohtamatta niitä vanhoja ystäviä, niitä tärkeitä persoonia jotka on siirtynyt jo sateenkaarisillalle, toivon että tapaan vielä kaikki niistä suurista ja merkittävistä, upeista ja ihanista ystävistä joita ikävöin usein ja muistelen paljon.

LYNX WALLEYS EVIN

05.07.1995-26.04.2007

Berninpaimenkoira uros

"Edu" oli perheemme koira, muutti taloon 5 vuotiaana ongelmakoirana.

Edu oli äärimmäisen opettavainen kaveri jonka kanssa koettiin paljon yhdessä, kun käytöstavat oltiin saatu kohdilleen käytiin yhdessä leiriellä ja touhuttiin, käytiin halibernejen kanssa kauppakeskuksissa ja muissa tapahtumissa. Bernien jokavuotiset pikkujoulut tuomarinkylän vinttikoirakeskuksessa oli aina todella odotettu tapahtuma.

Edu oli 12 vuotiaana vielä ihan niinkuin pentu, meidän harmiksemme kuitenkin Edulla halvaantui kurkunpään toinen puoli mikä aiheutti kuumina päivinä sen ettei saanut hengitettyä kunnolla.

Kesä 2006 oli todella vaikea, me selvittiin kuitenkin siitä, talvella Edu oli ihan omaitsensä, pennun tasolle jäänyt pappa :)

Talven jälkeen kuitenkin oli jo todella kuumia päiviä keväällä, sitten me jo tiedettiin ettei ole enään kun yksi vaihtoehto, se oli todella raskasta, koko perhe isovanhempia myöten oltiin saattamassa Edua viimeiselle matkalle.

Meni monta viikkoa kun itkin Edua, mutten todellakaan ollut ainut vaan kaikki me ikävöimme Edua.

TEMPRANILLO DOLLED UP

01.09.2007-28.09.2009

Belgianpaimenkoira groenendael uros

"Sisu" ei kerennyt olemaan mulla kovinkaan kauaa. Sisu muutti meille 2009 syksyllä, ei ehtinyt olla meidän luonamme kuin kuukuden pari.

Sisu tuli huonoista oloista jossa sitä oltiin kohdeltu kaltoin, ihmiseen luottaminen oli ihan täysi nolla, jos koki tilanteen uhkaavaksi tuli aina päälle, ei kysellyt, tuli vaan. Sisu kerkesi purra kaikkia ystäviäni jotka vaan näki, veljeäni sekä äitiäni, minua myös.

Kun hain Sisun meille, ontui se kaikkia jalkojaan, sillä oli niin pitkät kynnet että kaikki varpaiden välit oli ihan vereslihalla. Sisu saattoi purra jo sen takia että sille laittoi kaulapantaa päälle tai otti pois. Puolentoista viikon jäljeen siitä kun olin sen hakenut oli se kerennyt puremaan mua jo kahdesti, se mitä tapahtui puolentoista viikonjälkeen oli ihan käsittämätöntä. 

Oltiin juuri oltu lenkillä, Sisu pääsi karkuun ja meni piirittämään lasta ja hänen mummoaan, olin ihan varma etten ehdi ajoissa ennekun se puree, mutta ehdin kuin ehdinkin, laitoin pannan sille kaulaan ja lähdettiin kotiin. Kotona kun olin saanut oven suljettua ja pannan pois kaulasta ihmettelin kun ei tullut eteisestä pois, käännyin katsomaan niin se seisoi oven vieressä ja tuijotti mua kulmien alta, ennenkuin ehdin tehä mitään se syöksyi sieltä päälle, yritti purra naamasta ja kaualasta. Se oli kunnon matsi, se loppui siihen kun makasin Sisun päällä niin kauan että se rauhottui, kun poika oli rauhoittunut niin lähdin huuhtelemaan käsiäni kylppäriin, kädet oli kyynärpäihin asti ihan veressä. Kylppärissä jouduin pieneen shokkitilaan mutta onneksi veljeni tuli juuri intistä lomilleen ja seurasi verivanaa yläkertaan. Käsissä oli läpireikiä, painaumia ja pienempiä reikiä.

Tämän matsin jälkeen Sisu ei koskaan epäilly mua enään, Sisu luotti muhun ja rupes puolustamaan mua, kellään ei ollut asiaa mun lähelle jos olin vaikka menossa nukkumaan, se puolusti mua kaikki hampaat irvessä ja matalalla kurkkumurinalla varoitukseksi. Meistä tuli Sisun kanssa kun paita ja persus.

Asuin vanhempieni kanssa tuolloin, Sisu rupesi käymään äitini päälle yhä useammin. Kerrankin äitini makasi sohvalla kovassa kuumeessa ja yhtäkkiä Sisu meni haastamaan äitiä, laittoi pään äidin kaulan viereen ja kun äiti liikahti yritti se purra, äiti kerkesi laittaa käden väliin, ties mitä olisi käynyt jos olisi saanut kaulasta purtua. Lopulta kaikki meni siihen ettei äiti uskaltanut enään asua saman katon alla Sisun kanssa. Se oli todella kova pala mulle, yritin kuumeisesti löytää omaa asuntoa, en löytänyt niin rupesin etsimään pojalle uutta kotia, kotia jossa ihmiset jatkaisivat hoitoa jonka olin saanut hyvälle alulle. Varpaanvälit oli täysin parantuneet, ontuminen oli todella vähäistä, mutta oli nivelrikkoakin varpaissa. Kukaan ei halunnut tarjota Sisulle uutta kotia. Kukaan muu ei oikein pitänyt Sisusta kun minä ja faija, saatoin Sisun ystäväni kanssa viimeiselle matkalle. Se oli niin väärin ja on vieläkin ihan kamala olo tästä :(

ROCCO

19.09.2006-22.07.2010

Rottweiler uros

Rocco oli myös kodinvaihtaja, Rocco tuli mulle vajaa pari vuotiaana ketjunpäästä pihalta, oli todella laiha ja painoi vaan 30,9kg, pidin kuitenkin itse pojan timmissä kunnossa ja kuvassa painoikin jo 42kg. Rocco oli mun ihka ensimmäinen ikioma koira.

Rocolla oli todella paljon ongelmia vieraiden ihmisten kanssa, ensimmäistä kertaa kun otin remmin käteen se heittäytyi maahan ja laittoi silmät kiinni, se luuli että aijon piestä sitä. Luottamusongelmia taas. Tehtiin kovasti töitä Rocon kanssa ja siitä tuli todella ystävällinen koira joka tuli toimeen ihmisten kanssa. Kuitenkin, hieman Sisun lähdön jälkeen rupesi huono käyttäytyminen palautumaan pikkuhiljaa, sai kohtauksia ja saattoi yhtäkkiä lenkillä vaan hyökkiä ihmisiä päin.

Ruvettiin tutkimaan mistä kaikki tämä johtuu... en osannut odottaa mitään sellaista, Rocolla oli luusyöpä. Olin itsekäs ja pidin Roccoa vähän reilu kuukauden vielä diagnoosin jälkeen vaikka koira oli ihan äärimmäisen sairas ja kipuili.

Rocosta on aivan upeita muistoja, mm se kun osasi avata ulkooven, se istui useana päivänä mua bussipysäkillä vastassa :)

Rocco oli upea koira joka hyväksyi mut heti omakseen, ei kertaakaan vilkaissut taaksensa kun me lähdettiin Kouvolasta vanhan omistajansa luota omaan kotiin.

BARRACUDA DE RAPIDCAN

14.07.2012- 09.10.2014

Belgianpaimenkoira malinois uros

Ralli tuli vähän vahingossa mulle, Rallin kasvattaja soitti mulle ja kertoi Rallista, myös siitä että edellinen perhe halusi palauttaa sen mutta hän ei itse pystynyt ottamaan Rallia. Mä tarjouduin ottamaan Rallin siksi aikaa että löytäisi uuden kodin. Ralli oli ihan täynnä toisten koirien hampaanjälkiä, sillä oli selväsi ollut koppa todella paljon päässä kun niska ja kummatkin posket oli hankautunut vereslihalle. Kuitenkin hetken kun Ralli oli ollut mun kanssa niin enhän mä voinu sitä enään mihinkään antaa, se oli upea koira joka vaan oli äärimmäisen turhautunut ja epävarma.

Rallin kanssa harrastettiin mondioringiä, oli se melkein jo kisavalmis siinnäkin.

Kuitenkin Ralli rupesi saamaan kohtauksia, raivareita jonka aikana se ei ollut läsnä ollenkaan.

Ympäristön paineesta meni se vähän turhan hätäseen staeenkaarisillalle, moni epäili sillä epilepsiaa, jos olisi tutkinut hieman enemmän ja kokeillut vaikka lääkitystä? Se olisi ollut paljon parempi. Kaduttaa ja ikävä on ihan mahdottoman suuri.

Tässä on teksti jonka kirjoitin jo aijemmin Rallista:
"Rallia on pähkäilty moneen kertaan, milloin ontumista ja milloin muuta.

Ralli sai viime kesänä, kesäkuussa, jonkunlaisen "kohtauksen", kävin sanomassa rauhallisella äänellä autossa "tule", sehän tuli, se sinkosi ja ihan apinan raivolla, kummatkin käpälät mun pään ympärillä ja kuonokoppa hakkasi 5 kertaa päätäni vasten, en ollut ikinä aijemmin kuullut sellasta ääntä Rallista mitä sinä iltana kuului..Rallilla oli koppa päässä aina autossa, ei siksi että se olisi vihainen vaan siksi että se olisi muuten syönyt auton mutta sinä iltana kiitin luojaa että koppa oli päässä. Järkytys oli suunnaton, en tiennyt mitä ajatella, ainoa asia mikä tuli mieleen oli että se yritti kirjaimellisesti saada mut hengiltä. Antibiootti kuurin sain päätäni varten, en suurta kuhmua vaan kynsien repimiin vereslihaisiin kohtiin kummallekkin puolelle päätä.
Huolestuttavinta oli jälkeinen olo, ihan kun se ei olisi tiennyt mitä oli tapahtunut vaan hetken sen jälkeen käyttäytyi täysin normaalisti.
En syyttänyt Rallia, hoin vaan itselleni että sillä on niin huonot taustat ja että me selviämme tästä.

Ei mennyt kauaa että teki saman, nappasi taas ihan kummallisessa tilassa mutta tälläkertaa ilman koppaa ja naamasta, refleksit toimivat sen verran hyvin ettei naamaan tullut kun pienet reiät koska sain kädellä syönnettyä sen sen verran pois että hampaat kerkesivät osua vaan poskeen ja nenään.

Tähän syksyä myöten "kohtaukset" lisääntyivät.. Ralli alkoi olemaan liian vaarallinen ympäristölle ja tietysti minä ja muut koirani oltiin myös vaarassa.

Tämä kaikki tuntui niin epätodelliselta, en halunnut ajatella tätä vaihtoehtoa, se ei ollut vaihtoehto ennenkuin pikkuhiljaa rupesin heräämään todellisuuteen. Kaikkien näiden tapausten jälkeen mitä sattui, Ralli oli joka kerta ihan yhtä hämmästyneen näköinen, ihan kun se ei vaan olisi ollut tässä maailmassa enään niiden raivareiden aikana ja vaikutti myös tapahtumien jälkeen siltä ettei se ymmärtäisi mitä on juuri tapahtunut.

Minä en tule muistamaan Rallia tuollaisena vaan sellaisena herttaisena, rakastavaisena, sosiaalisena, kilttinä ja aina iloisena koirana mitä se kuitenkin suurimman osan ajasta oli, silloin kun se oli omaitsensä, jos niin voi sanoa. Se otti vieraat hyvin vastaan, meni rapsuteltavaksi mutta osasi rauhoittua tilanteeseen vieraasta riippuen. Rallissa oli niin paljon hyviä asioita, ei sillä ollut maailman paras hermorakenne mutta se ei meitä haitannut.
Jos Ralli aina vaan olisi ollut sellainen mitä se muuten oli.

Tuntui ihan kamalalta, Ralli heilutti häntää, hyppäsi syliin ja pusutteli minkä kerkesi ihan hetki sitten, se ei ymmärtänyt miksi mä olin niin poissa tolaltaan. Painoin pääni vasten sen turkkia ja se vaan oli siinnä ja ihmetteli, se oli se normaali Ralli ja se tuntui niin kauhelta päästää se ikiuneen sellaisena. Se nousi vielä kun lähdin huoneesta, vaikka oli jo saanut suuren määrän rauhoitetta ja kävi takaisin lepäämään vasta sitten kun tulin takaisin sen viereen. Pidin Rallista kiinni ihan loppuun saakka.
Mulla on sitä jo niin ikävä, vieläkin tuntuu niin väärältä."

 LAKESIDE FELLOW ARDENT AVIVA

04.07.2014-10.08.2015

Belgianpaimenkoira tervueren narttu

Viva, se pieni ja näppärä, vietikäs ja hellyyttävä.

Olen kuullut jälkeenpäin mitä kaikkea kamalaa on sattunut pienelle jo pentulaatikossa. Ymmärrän heti käytöstä paljon paremmin.

Vivalla oli murtunut lanneristinikama kahdesta kohtaan, trauma arvion mukaan mikä olisi sattunut alle 12 viikkosena, Viva tuli tänne reilu 9 viikkoisena. Viva oli avauksessa.

Vivalla oli todella lyhyt ja vaikea elämä. Niin väärin :(

Vaikkei Viva kerennytkään olemaan kauhean pitkään luonani niin oli se siitä huolimatta todella rakas.

Jos voisin vaan saada sut takas ilman niitä pahoja traumoja tai jos traumat ei olisi vaivanneet sun elämää merkittävästi.

Lepää rauhassa pikkuinen ♥