sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Harjoituksia harjoituksia

Eilen illalla tuli otettua tottisharjoituksia, Rukin kanssa piti suunnitelmien mukaan ottaa muutama eteen meno harjoitus ja TOKOn avo luoksari, kuitenkin eteen menot unohtui kokonaan, höh. Sen sijaan jatkettiin Rukin kanssa käännös harjoituksia, eniten täyskäännöksiä jotka pilasin loppua kohden liian monella toistolla. Ei se mitään, pakitetaan taas vähän ja kokeillaan myöhemmin uudestaan ja muistutukseksi itselleni on vaan jätettävä käännösten harjoittelu hyvään suoritukseen ☺ Noutoa pääsin treenaamaan juuri niinkuin tahdoin, Ruki lähti noutamaan ilman käskyä ja sain annettua siitä palautetta sille, loppu harjoitukset menikin hyvin ja sanon vaan että on mulla pätevä pieni belgi eläin ♥
Renan kanssa ollaan palattu hieman taaksepäin, yritän saada Renalle sujuvamman perusasennon ja paremmat köönnökset. Renan kanssa treenattiin siis pääosin persuksen käyttöä ja se meni oikein mallikkaasti, hyvä Rena!
Rem ei ole muuttunut yhtään, se ei kauaa jaksa keskittyä mutta teki hienosti ne pienet asiat mitä eilen treenailtiin, paikkamakuussa pysyi, otettiin 20-30sek paikkis pätkiä. Maahan meno on tasaisempaa, nopeampaa ja muutenkin sujuvampaa, luoksetulo toi pientä riemua taas Remin elämään. Ehkä joskus Remin taas voi ilmoittaa kokeeseen.

Tänään Ruki täytti 1v 6kkta! Niin kauniilla ilmalla oli todella hienoa tehdä super pitkä lenkki ja matkan varrella tehtiin muutama pitoharjoitus ennenkuin mentiin Peppi-siskoa moikkaamaan!
Kaikki sai tehdä hieman pitoharjoituksia syksyisissä merkeissä, Rem on ehdottomasti paras pitäjä ☺



 Hommien jälkeen pääsi Ruki ja Peppi riekkumaan keskenään ja voi että kun typyköillä oli kivaa! Vähän kuva materiaalia tapahtuneesta ja kauniista siskoksista ♥







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti