Tämän postauksen päätin omistaa maalimiehille, mielestäni maalimiehen roolia koulutuksessa kauhean moni ei oikeasti ajattele sen suuremmin. Monessa lajissa et edes voi kouluttaa koiraasi ilman tätä(/näitä) ihmisiä. Ajattelin nostaa sitten ajatusta pinnalle. En suinkaan tarkoita tällä etteikö harrastajat arvostaisi tai ajattelisi omia maalimiehiään mutta löytyy niitäkin ihmisiä.
Kirjoitan omista kokemuksista ja näkemyksistä, myös vain omista lajeistani mitkä on suojelu ja mondioring.
Ensin haluan nostaa ylös sen mitä tiedän monen harrastajan omasta tuttavapiiristä tekevän, nimittäin käydään sekaisin useammalla maalimiehellä. Joo, asia erikseen juuri ennen koetta käydä vieraalla maalimiehellä tekemässä treeni mutta alussa olevassa koulutusvaiheessa on mielestäni rumaa tehdä niin ellei maalimies ole siihen erikseen myöntynyt.
En itse aluksi ymmärtänyt mitä pahaa siinnä on mutta kun olen ollut enemmän ja enemmän harrastamassa niin olen ruvennut ymmärtämään. Suurin osa maalimieheistä tekee treenisuunnitelman juuri sinua ja koiraasi varten, maalimiehet ei kaikki treenaa samalla tavalla ja koirasi koulutuksessa saattaa olla jokin pieni asia maalimiehen osalta mitä haluaa vahvistaa. Noh, et ajattele tätä juuri silloin ja käyt välissä jollain toisella, niin voi olla että maalimiehesi saattaa joutua aloittamaan koko jutun alusta. Ei ehkä aina ole näin ääripäästä mutta läheltä saattaa liipata ja varmaan liippaakin usean koiran kanssa.
Toinen on se että ei kuunnella ja ei osata ottaa kritiikkiä tai ohjeita vastaan, siinnä menettää paljon.
Kolmas on se että käydään TODELLA harvoin treeneissä, jolloin treenit junnaa paikallaan.
Kaikki maalimiehet joiden kanssa olen treenannut auttaa, kannustaa ja opettaa. Olen todella kiitollinen että olen päässyt näin hyviin oppeihin. Vaikka mulla on paljon vielä opittavaa niin olen äärettömän tyytyväinen siihen miten paljon olen saanut uusia ajatuksia niin jäljelle, tottikseen kun ihan viettiteoriassa.
Mä haluan kiittää kaikkia meitä treenanneita maalimiehiä!
Ja postauksen ideana on jakaa vähän muidenkin ajatuksia omista maalimiehistään, oli laji mikä tahansa :) Muistakaa ja iloitkaa, ottakaa kaikki tieto vastaan ja kehittykää kokoajan parempaan suuntaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti