sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Laiska viikko takana..

Ei olla viikkoon tehty yhtään mitään! Loikoiltu ja laiskoteltu.


Remilläkin oli juoksut, oli veljelläni hoidossa sen aikaa ja tänään musti tulee kotiin, onkin ollut kovin ikävä ♥ Remillä on ollut mukavaa kun on päässyt kummipojan ruokittavaksi ;)
Remistä on myös paljastunut uusia asioita siellä ollessaan, se osaa oikeesti kävellä löysällä remmillä vaunujen vieressä ja se osaa myös oikeasti vahtia kämppää, ainakin kun suojeltavana on pieni ruokkiva käsi.
Nähtiinhän me Remin kanssa tän viikon maanantainakin, käytiin rokotuksilla koska kohtahan on jo lähtö viron voittajaan joten Rukilla Remillä oli uusittava rokotukset.

Mutta!! Tänään käytiin tekemässä tottista ja puruja, oli äärettömän piristävää.

Mitä Dorkan kanssa? No seuraaminen on ihan jees, jostain syystä meinaa ruveta vähän edistämään, mutta ei tarvii kun sen yhden muistutuksen niin paikka on taas kohdallaan. Perusasentojen vääntämistä on jos jonkin verran, ei niin vakavaa, se hoituu hiomalla ja se on seuraava projekti koska käännökset ja tempon vaihdokset seuruussa toimii jo niinkun pitäisi.
Piilon kierrot on edistyny huikeasti vaikka ekalla kerralla kun niitä koskaan treenattiin sanoin ettei tästä sais IPO koiraa tekemälläkään :D No hyvin kiertää jo pidemmältäkin matkalta. Nyt vaan lisää varmuutta ja sitten otetaan toinen piilo mukaan.
Puruista en oikein osaa kommentoida mitään, koska ne meni hyvin jälleen :)


No entä Ruki? Tehtiin seuraamista aluks josta siirryttiin siitä tekemään kakeja.. Just kun sain ne kuntoon tuli Rukilla pientä taukoa, tämän tauon aikana se on päättäny että se voi taas liikkua eteenpäin kakeissa. Kerroin ettei se käy ja hinkattiin hieman, viimeiset siirrot oli oikein hyvät ja siihen jätin.
Rukin kans tehtiin myös muutamat piilolla haukkumiset, hienosti meni :)

No mites sen Vivan kanssa on lähtenyt kulkemaan? Hyvin! Onhan se kuitenkin ollut lähes päivittäin ollut meidän lauman kanssa tekemisissä. Tottiksista vaan sen verran että huoh... alusta saa alottaa kokonaan.
Toisella kierroksella avattiin haukkua, pessimistinä menin kentälle, koska eihän Vivasta saa ääntä vaikka kuinka yrittäis, vaan väärässä olin :) Jonkun aikaa siinnä meni mutta kyllä sieltä jotain pientä tuli, ens kerralla jatketaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti