keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Terveystutkimuksia

Olin varannut ryhmäkuvat jossa oli Dorka ja läjä omisa kasvatteja.
Päivä oli jännä mutta ihan hyviltä kaikki tulokset näytti.

Kaksi koirista on jo kenneliitolla lausuttu;
Dorka B/B, 0/0 ja lisäksi silmät terveet (arvio oli A/B, 0/0)
MB Because Of You "Dara" A/A, 0/0 ja lisäksi silmät terveet (arvio ja lausunto pysyi samana)

Muut ovat vielä arvio tasolla, kaikilla oli silmät terveet ja loput lähti näillä arvioilla;
MB Arkas "Arska" A/A, 0/0
MB Braveheart "Tico" B/B, 0/0
MB Bea "Bea" A/A, 0/0
MB Back For You "Beanda" A/A, 0/0
MB Believe In Me "Bertta" A/A, 0/0
MB Bad To The Bone "Jade" A/A, 0/0
Lisäksi mukana oli entinen sijoitusnarttu, Cäsarborg's Xhining Xtar "Roda" A/A, 0/0

Kesällä vielä sitten Dorkan kanssa selkäkuviin jännittämään onko poika kokonaan terve :)


lauantai 28. marraskuuta 2015

Katse jo kohti seuraavaa vuotta!

Lueskelin viime vuoden postausta, olinko asettanut jotain tavoitteita tälle vuodelle, enpä oikein ollut. Siellä oli hieman siitä että olisi ollut tarkoitus kisata Rukin kanssa tänä vuonna tokosta EVL1 tulos, eipä kisattu kun VOI2 tulos vaikka aika monessa VOI luokan kokeessa pyörähdettiinkin, oli se ykköstulos muutaman kerran hyvin lähellä mutta silti liian kaukana.
Remin kanssa toivoin voivani tehdä BH-kokeen mutta enpä ole "mummua" kauheasti treenannu kun se vanheni jotenkin ihan törkeästi sen jälkeen kun on viimeiset pentunsa pyöräyttänyt.
Dorkalle en asettanut tavoitteita.

Mut nyt kurkataan mitä ollaan tänä vuonna saatu aikaiseksi;

RUKI
15.03.2015 TOKO VOI2, pistein 224,50/320
24.05.2015 TOKO VOI0, pistein 189/320
09.06.2015 TOKO VOI3, pistein 214/320
13.06.2015 TOKO VOI0, pistein 167/320
02.07.2015 TOKO VOI3, pistein 204/320
24.07.2015 Helsinki KV, AVO ERI1
21.11.2015 Jyväskylä KV, AVO ERI4

Omat kommentit; TOKOssa on pakko hiota vielä kaukoja... PALJON. Mielentilaa pitäisi myös kohottaa runsaasti lisää. Motivaatio on myös laskenu ihan hulluna uusien sääntöjen tultua, ajattelin kuitenkin jos nyt ryhdistäytyisi ja opeteltaisiin uudet säännöt ja ensi vuonna sitten taas kokeisiin.

REM
18.07.2015 Hyvinkää KR, ERI1, SA, PN1, ROP
24.07.2015 Helsinki KV, EH2
07.08.2015 Druskininkai KV, Liettua, ERI2
08.08.2015 Druskininkai KV, Liettua, EH2
09.08.2015 Druskininkai KV, Liettua, ERI1, SERT, CACIB, ROP, RYP1
22.08.2015 Baltian voittaja, Viro, ERI1, SA, PN1, SERT, CACIB, VSP
21.11.2015 Jyväskylä KV, ERI4
22.11.2015 Jyväskylä KV, ERI2

Omat kommentit: Jepjep... Paljon oli näyttelyitä.

DORKA
03.09.2015 Hyväksytty BH-koe
----

Kun nyt katselee niin ei me kyllä kauheasti olla saatu aikaiseksi vuodessa.

Ajattelin nyt pistää itselleni vähän tavoitteita, kun niitä on niin on myös enempi yritystä saavuttaa ne vaikka ei kaikkea saavuttaisikaan :)

RUKI
Rukin kanssa ei nyt varsinaisesti sitten kuitenkaan ole tavoitteita kun yhden ainoan verran
-TOKO VOI1
Rukille on myös suunnitteilla pennut seuraavista juoksuista.

REM
Remille en aseta tavoitteita, toivon että pysyy terveenä ja elää pitkään :)

DORKA
- IPO1
- TOKO ALO1

MUIKKU
- BH-koe


On ehkä vähän tylsän puoleiset tavoitteet, mutta ajattelin kuitenkin pistää realistiselle tasolle nämä :) Tuleepahan sitten vuoden päästä hyvä mieli jos ollaan saavutettu vieläkin enemmän!
Näillä nyt mennään!

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Meillä sairastetaan

Joo, ensin Dorka sai nuhan, oli räkänen ja aivasteli.. Mutta että saatiin vielä kennelyskä kaupan päälle! Ai että, näin tylsää tilannetta ei ole ollut koskaan aikasemmin.

Ruki on evakossa juoksuineen, pennut kun siirtyy seuraaville juoksuille.
Dorka ja Muikku yskii ja Rem on vaan normaalia väsyneempi... niinpä kaikki ollaan siis levossa.
Toivon että yskiminen loppuisi äkkiä niin pääsisi pikkuhiljaa palaamaan vähän normaalielämään ja pikkuhiljaa takasin treenikentille ja pelloille, vielä kun ehtii jälkeä tehdä.
Puru treeneihin ei luonnollisesti olla menossa vielä yskän loputtua, ei haluta ottaa riskiä että tartuttettais joku muu niin pidetään se 2vk karenssi suositus.

Me tässä parannellaan ja jännitetään tulevaa, Dorkalla nimittäin joulukuussa sitten kuvaus aika, lonkat, kyynärät ja silmät tutkitaan, katsotaan kuinka miltä paikat näyttää.

maanantai 12. lokakuuta 2015

torstai 8. lokakuuta 2015

Maailman paras Hemuli, tänään 7 vuotta!

Tänään rakkaalla Remillä on 7 vuotis synttärit, onnea Rem ♥
Tänään muistelin tuossa aijemmin minkälainen matka Remin kanssa ollaan kuljettu yhdessä, miten vaikeista asioista ollaan päästy eteenpäin ja miten ihana koira Remistä on vuosien varrella tullut!

Aluksi kukaan ei pitänyt Remistä, ei edes sijoittaja kasvattaja, Remistä ei ikinä pitänyt tulla mitään, sain kuulla. Myös yksi koiran omistaja kertoi minulle kuinka Rem on päävikainen kun oli vasta puolivuotias ja muutaman viikon mulla kerenny vasta olemaan. Rem oli äärimmäisen terävä mulle tullessa, aavistuksen epävarma mutta tyhmän rohkea sitten kuitenkin.

Tässä on pieni teksti jonka olen melkein vuosi sitten kirjoittanut;
"Bestia "Rem", s.08.10.2008.

Se minun haave, pikkutyttönä sanoin äidille että "kun kasvan isoksi ostan mustan belgianpaimenkoiran". Kun se päivä koitti niin etsin itselleni alunperin laekenoisia jolloin minulle suositeltiin aloittamaan pitkätukasta.
Laitoin itsestäni ilmoituksen nettiin että haen belgianpaimenkoiraa harrastuskaveriksi, sain lukuisia s-posteja. Menin Annelle katsomaan belgejä kun tarjosi mulle pentua sijoitukseen, se oli Grimoiren kasvatti H pentueesta. Upea pentu, avoin, sosiaalinen ja taistelutahtoinen, sitten siellä oli myös yksi toinen musta pentu, vähän vanhempi, se olisi halunnut tulla katsomaan mua mutta kun tuli lähemmäs niin sai kyytiä vanhemmilta belgeiltä. Anne kertoi että se oli palautunut edellisestä sijoituskodistaan ja kertoi rehellisesti että on saanut kyytiä kun ei tahdo tulla lenkille ja sitten kun palasi muiden koirien kanssa lenkiltä oli se tehnyt tarpeensa sisälle.
Tätä pientä nurkkaan linnoittunutta neitiä kutsuttiin Tiiaksi. Siitä ei kuulemma olisi koskaan ollut mihinkään harrastuksiin eikä koskaan pysty viemään edes näyttelyyn, siitä ei tulisi koskaan mitään! Siinnä vaiheessa päätin että tämä reppana tulee sen potentiaalisen pennun sijasta mulle. Se päivä kun hain Tiian muuttui sen elämä kertaheitolla, nimeksi hän sai Rem.
Kirosin seuraavat puolivuotta, päätin että Rem on ensimmäinen ja viimeinen belgi jonka otan
, ihan kauhean vaikealta tuntui rotikan jälkeen, huomattavasti ohjaajapehmeämpi ja hitto kun oli terävä koira, aktiivisuus ei haitannut yhtään. Rem oli vähän reilu 5kkta kun otin sen. Tein ja vein sitä ympäriinsä ja tehtiin epäluuloisesta pienestä sosiaalinen kaveri, 9kk vanhan Rem olikin jo niin reipas että olin ilmoittanut sen belgianpaimenkoirien erikoisnäyttelyyn, se oli ensimmäisessä näyttelyssä erinomaisella junioriluokan toinen ja kääri itselleen ensimmäisen SERTinsä.

Me treenattiin tokoa ja pelastuskoirapuolen hommia Hepekolla, suoritettiin hyväksytysti alkutestikin. Tottis pilattiin täysin, jäi myös PeKo puolen treenit pois kun ei ollut autoa millä liikkua reeneihin.
Nykysin vedetään jälkeä, Rem on erittäin tarkka jäljestäjä ja tekeekin upeasti töitä pellolla.
Remin kanssa on helppo kulkea ja on nykyisin erittäin luotettava ystävä, rakastaa myös kaikkia ihmisiä.

Vauhti siitä ei varmaan lopu koskaan.
Toivon meille vielä monen monta yhteistä vuotta."

Nyt kuitenkin kaikki tuollainen on takanapäin ja toivon että meillä on Remin kanssa vielä monta, tervettä ja yhteistä vuotta vielä edessä ♥

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Jälkituskailua!

Juuri kun pääsin kehumaan Dorkan jälkeä se kääntyi ihan päälaelleen koko touhu. Ihan kun se ei olisi koskaan jäljestänytkään.. Musta tuntui ettei se edes tullut jäljestämään.
Nyt olen sitten tuskaillut tämän asian kanssa, jos ei kerta jälkeä ajeta niin ei myöskään hihoihin purra!
Se nosti itellä SUUREN halun (jo ihan Dorkaa ajatellen ;) ) tehdä paljon lisää jälkeä. Mulla on selvät suunnitelmat ja se on että vietti pitää nostaa jäljelle, rupesinpas kelailemaan kaikkia juttuja päässä mitä olen joskus kuullut ja mikä on toiminut milläkin koiralla.
Mä päätin että kun teen esineistä SEN jutun niin rupee jälkikin sujumaan, äkkiä siis opetin esineet ja nyt tehty vaan lyhyttä paljolla esineillä olevia jälkiä, en tiedä mikä tulee olemaan lopputulos mutta idea on hyvä ja tähän asti ollut ihan toimiva.
Myönnän, ensimmäiset jäljet meni kyllä niin penkin alle ettei mitään järkeä, siitä lähti kuitenkin nousuun ja nyt viimeisin jälki minkä tein niin meni todella tarkasti hyvällä moodilla jäljen ja ilmaisi  KAIKKI kolme esinettäkin sieltä vielä! Siihen fiilikseen oli hyvä lopettaa :)

Nyt kun poika on saanut hautoa tätä ajatusta niin huomenna käydään kattelemassa onko edistystä vieläkin enemmän havaittavissa :)

perjantai 2. lokakuuta 2015

Nyt pipo kiristää, ei kun ostamaan kokoa isompi!

Joo-o, eilen heräsin ja huomasin jotain pientä pipon kireyttä mulla, mistä lie tullut, mutta tiedostan sen myös että se on ollut turhan kireä jo vähän aikaan! Onneksi vasta vähän aikaan ja onneksi huomasin sen nyt. Nyt uuden pipon ostoksille ja vähän malttia. En taas tajua miten mun mieli sai aikaiseksi kiireen johonkin.
Mulla on vauvakoira, korjaan kaksi vauvakoiraa, josta toinen on vaan himppaisen vanhempi.
Vanhempi vauvakoira osaa jo huimasti kaiken näköistä, tottis on melkeinpä valmis alokasluokan pk-kokeeseen, jälki on pitkällä, rauhallista ja tarkkaa, puruissa hallinta on hyvä ja osaa jo paljon liikkeitäkin, mikäs hitto tässä nyt on ongelmana? Dorka osaa jo PALJON, se on kuitenkin vasta 1v 3kk vanha ja ensimmäinen koularikin jo on nimeä koristelemassa.

Nyt voi vähän höllätä ja pitää vaikka vähän vapaatakin! Meillä on vielä pitkä yhteinen taival edessä josta pitää nauttia ja varmasti nautitaankin, joka hetkestä :)

lauantai 26. syyskuuta 2015

Muikku, enempää en olisi voinut toivoa!

Niinkuin aijemmista teksteistä on käynyt ilmi, Hollannista lensi pieni musta tänne melkein kuukausi sitten, tutummin "Muikku", Muikulla on oma sivu yläpalkissa jossa on hieman lisää neidistä.
Koska Vivasta luopuminen oli todella kova isku vasten kasvoja, en ollut varma olisinko ollut valmis/jaksanut suruajan keskellä uutta pienokaista, sillä asenteella kuitenkin lähdin että Muikku tulee pysyvästi.
Muikku on todella erinlainen pentu kun mihin olen koskaan aijemmin törmännyt, se on itsenäinen, rohkea ja avoin, mutta se mitä Muikussa on mitä missään muussa omassa pennussa on ollut tähän asti on se että kiintyi ihan äärettömän nopeasti muhun, silti olematta perskärpänen.
Muikku on paljon enemmän mitä olisin ikinä osannut odottaa tai toivoa!
Siinnä on paljon hyvää, se on uttelias ja rohkea, uskaltaa mennä ja irrota, äärettömän hyvä ominaisuus. Muikku on lisäksi avoin, rakastaa kaikkia, toinen ihan todella hyvä ominaisuus. Muikku on ihan äärettömän nopea ja motoorisesti hyvin kehittynyt. Muikulla on hyvä saalisvietti, ymmärtää myös todella puremisen päälle.

En malta odottaa että neiti kasvaa ja päästään kisakentille! Olen ihan äärettömän tyytyväinen tähän pentuun!





perjantai 18. syyskuuta 2015

Nenä käy, vielä kuin ehtii!

Myönnetään, olen ollut todella laiska tänä kautena käymään jäljellä, tajusin sen ja nyt onkin käyty sitäkin enemmän mutta vain pelloilla, loppukiri menossa... ennenkuin tulee talvi.

Kyllä oltaisiin jo pitkällä jos oltaisiin käyty enemmän, huomaa miten Dorkain on kehittynyt ihan muutamassa viikossa, se on rauhallinen ja erittäin tarkka jäljestäjä, teki tänäänkin niin upean jäljen että tuli ääri hyvä mieli, otti kulmat ja teki kaarteet ihan todella hyvin. Se oli Dorkan ehdottomasti paras jälki tähän mennessä!


Esineruutukin on tullut varsin tutuksi pienelle miehelle, se on super kivaa etsiä esineitä :)

Muikkukin on tehnyt jo 8 jälkeä sen aikana kun on Suomessa ollut, neiti on vähän hätäinen mutta oikein hyvä nenäkoira siitä muuten tulee.

Ruki on tehnyt paljon myös peltoa ja nyt kun sitä ollaan tehty niin on neidin nenä vähän tarkentunut.

Remistä olen hieman huolissani, se nyt kahtena viimeisimpinä jälki kerroilla menee ajamaan kun ei muistaisi mitä ollaan tekemässä, kyllä
se aina loppua kohden muistuttaa omaa tarkkaa itseään, alussa kuitenkin on erittäin erikoinen, saattaa pyöriä ja nostaa jopa päätään välillä. Ehkä Remistä on tulossa vanhuuden höperö.

Ollaan me muutakin tehty :) Käydään Dorkan kanssa IPO ryhmässä, ollaan löydetty meille ihan paras maalimies, maalimies joka osaa tehdä Dorkaa hyvin!
Muikku pieni on aloittanut uransa mondioring koirana, vähän vasta tumppuun pureksinut, mutta siitähän se lähtee!
Rukille olen lähtenyt tekemään peko puolen tottista, ajattelin jos sinne päästäisiin vähän vaikka kisaamaan jäljellä!
Rem on tyytyväisesti nukkunut mun kainalossa ja ollut kuitenkin hengessä ja matkassa mukana :)
Eli meidän loppusyksy on tehty tottiksesta, puruista, jäljestä ja varmasti suurimmaksi osaksi myös hyvästä seurasta!

torstai 10. syyskuuta 2015

BH Jori du domaine de la Salvonière

Oltiin tasan viikko sitten torstaina (3.9) Dorkan kanssa BH-kokeessa.

Dorka suoritti sen erinomaisin arvosteluin... lukuunottamatta seuraamisia.
Seuraamiset meni hyvin, kontakti oli hyvä ja koira oli hyvässä vireessä, näytti kuulemma tuomarin mielestä sivustakatsottuna todella hyvältä ja edestäpäinkin meni vielä, mutta takaa näkyi se ihan järkyttävän kova painaminen, siksi kytkettnä seuraamisesta tuli erittäin hyvä ja vapaana seuraamisesta vaan hyvä, koska tuomarin mielestä se painoi vieläkin enemmän vapaana seuratessa ;)
Käännökset, henkilöryhmä yms oli kuulemma oikein siistit :)

Kaupunki osuus meni myös ihan ääri hyvin, ei mitään ylimääräisiä mainintoja :)
Kaikki hyväksytty siis ja nyt on Dorkan ensimmäinen koe takanapäin ja koulutustunnus koristamassa nimessä.


sunnuntai 30. elokuuta 2015

Tänne tuli joku... Muikku.

Eli eilen illalla Hollannista saapui pieni musta piraija... "Muikku" tutummin :)

Ihan ääri reipas, sosiaalinen kun mikä, vilkas ja on sillä kivasti saalistakin.
Se on utelias ja rohkea.

Lauma on ottanut pikkuneidin hyvin vastaan, vaikka on Rukin mielestä parempi olla mahdollisimman korkealla ettei pentu yletä puremaan.
Dorka on vähän mustasukkainen, se luulee että sen vauvan paikka on viety nyt vaikkei se pidä paikkaansa.

Itse olen hieman ristiriitaisissa tunnelmissa, Viva kummittelee vielä takaraivossa ja osittain tuntuu hieman väärältä. Lähtökohtaisesti ajatuksena oli että Muikku tänne jäisi, sillä ajatuksella ollaan edelleen. Jos kuitenkin tuntuu siltä ettei ole vielä sopiva hetki saa Muikkis mennä sijoitukseen ystävälleni.

Yksi päivä kerrallaan, uskon kyllä että me pärjätään yhdessä, koko lauma.

tiistai 25. elokuuta 2015

Saanko esitellä

Nimittäin BALTV-15 Bestia "Rem"

Käytiin tosiaan viime viikonloppuna Virossa, Tallinnassa, jossa Baltian voittaja näyttely järjestettiin.
Mukana matkassa oli Jennin kooikkeripojat ja Roda, Anitan tervu uros C Ya Soon! z Kovárny, mulla oli mukana Remin lisäksi Remin tyttö, Tempranillo Twist Of Fate "Kissi" sekä äidin sheltti Goldenfrida "Frida".
Meillä meni ihan hienosti reissu.
Rem oli AVO ERI1 SA PN1 VSP SERT CACIB BALTV-15
Remin tyttö Kissi JUN ERI1 SA PN2 JUN-SERT ROP-JUN BALTJV-15
Frida sai EHn, pystyineen korvineen.

Äiti ja tytär toivat tittelit kotiin :)

En uskonut että Rem olisi voittanut narttuja, se ontui aika huomattavasti vasenta etujalkaa parasnarttu kehässä, se oli kummallista koska se ei ontunut yksilössä ja muutaman tunnin levättyään ei ontunut sen jälkeenkään, ei ole ontunut kotiuduttuaankaan.
Remillä on nyt sellainen tilanne että puuttuu vain yksi CACIB niin saa valionarvon C.I.E ja yksi SERT Virosta jotta valioituisi siellä, koska puuttuu niin vähän niin se on kai vaan haettava vielä puuttuvat. HUOH.

Tytär BALTJV-15 Tempranillo Twist Of Fate "Kissi" ja äiti BALTW-15  Bestia "Rem"

torstai 13. elokuuta 2015

Siihen päättyi paljon hyvää, paljon kaunista..

Mä olen niin loppu, henkisesti ja fyysisesti.
Tultiin maanantaina kotiin näyttelyreissulta Liettuasta, Druskininkai 3pv KV näyttely jossa oli mahdollisuus valioitua jos joka päivä voitti luokkansa. Noh, meille ei käynyt näin :D
Se ei haitannut yhtään vaikka tietysti toivoin että valion olisi saanut tuoda kotiin. Lähdettiin keskiviikkona ajamaan Tallinnasta Druskininkaihin, Liettuaan. Yötä vasten ajeltiin, ajomatka oli 12h, me pysähdyttiin n. klo.3.00 aamuyöllä nukkumaan Liettuan rajan ylitettyä huoltoasemalle puoleksitoista tunniksi, siitä oli kivempi jatkaa ajamista.
Liettuassa oli ihanan lämmin, saatiin nauttia sunnuntaita lukuunottamatta melkein 40 asteesta, koiria kävi sääliksi mutta ite otin kaiken ilon irti.
Tuloksia Remiltä;
PE, tuomarina Venäläinen Oleg Yanchev - Rem oli ERIllä luokkansa toinen.
LA, tuomarina Irlantilainen Sean Delmar - Rem sai EHn ja oli luokkansa toinen
SU, tuomarina Liettualainen Julija Aidietienė, Rem sai vihdoin ja viimein luokkavoiton, voitti CACIB kilpailussa ja oli vielä ROP. Ryhmäkehässä tuomarina meillä oli Columbialainen Juan Alberto Grillo, ja hän laittoi Remin voittamaan ryhmän! BIS-tuomarina meillä oli Sean Delmar, tulos nyt olikin ihan selvä, hän kun antoi EHn edellispäivänä. Tuolksena nyt sitten kuitenkin oli ERI1, SERT, CACIB, ROP & RYP1!
Kotiin paluu ei sujunutkaan niin hyvin, ensin nukuttiin pommiin ja sitten lähdettiin ajamaan kauhealla kiireellä satamaan, laivaan ehdittiin ajoissa, mutta laiva nyt muuten vain oli myöhässä vähän reilu puolen tunnin verran, kotiin päästiin kuitenkin väsyneinä mutta turvallisesti.

Sitten koitti kamala arki, meidän laumasta on poistunut yksi jäsen, meidän tuorein jäsen. Tuntuu niin epätodelliselta vieläkin. Mun pieni kulta tyttö, Lakeside Fellow Ardent Aviva "Viva" nukkuu nyt ikiunta. Onhan Viva oireillut siitä asti kun se tänne muutti, en vaan ikinä olisi uskonut että tämä päättyy näin, enkä osannut olettaa että tilanne on näin paha.
Vivallahan on ollut ongelmia pissaamisen kanssa, se on joutunut istumaan josta n.5 sek jälkeen se on saanut nostettua persusta muutaman millin ylöspäin että pääsi pissalle. Me käytiin sitten lihashuollossa ja osteopaatilla, mitään vikaa ei löytynyt. Vivan piti juuri mennä kuvauksiin tällä viikolla, piti katsoa mikä siellä mättää, vaan juuri ennen reissua oli ihan kamala ilta, Vivalta petti takajalat, se kaatui takapäälleen ja kiljui kivusta todella pitkään.. Ei se ole enään pienen, iloisen ja vilkkaan tytön elämää. Ihan viimesinä päivinä särkylääkkeidenkin kanssa oli vaikea tehdä tarpeitaan, kakkaamisestakin oli tullut ongelmallista. Todella raskas päätös oli tehty, päästää tyttö kivuistaan.
En unohda Vivaa koskaan, se pieni ja pippurinen tyttö, rakastan sua aina ♥
4.7.2014 - 10.8.2015

Tuntuu ihan äärettömän pahalta ja tällähetkellä tuntuu siltä etten haluaisi uutta tulokasta laumaani, mutta on lennot varattu ja pentuakin maksettu niin kai se on tulossa sitten, täytyy vain katsoa jääkö laps kotiin vai meneekö sijoitukseen.
Elämä näyttää.

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Eukanuba summer show

Eilen käytiin taas näytelmässä, vuorossa oli kansainvälinen näyttely jossa meillä oli Norjasta tuomarina Knut-Sigurd Wilberg, paikkana oli tuomarinklän vinttikoirakeskus.
Oli sitten se kaikista ihanin näyttelysää kun satoi kaatamalla vettä koko belgien ajan.

Ensin alkoi mustilla, ilmoitettuna oli Rem äiti, Frigi iskä ja kaksi poikaa MB Ares ja Atropos.
Frigi oli ainut joka sai ERIn, avoimessa luokassa oli vain meidän mustat, Frigi AVO ERI1, Noksu (Atropos) AVO EH2, Martti (Ares) AVO EH3 ja Rem äiti AVO EH2.
Poikien ilmeistä ei oikein välittänyt ja Rem oli liian raskas tuomarin mieleen. Tämä olikin Remin eka EH sitten 5 vuoteen.

Malit oli välissä ja sitten oli tervut jossa osallistui Ruki äiti, Roda (Rukin puolisisko), Deimos isä ja lapset MB Braveheart "Tico", MB Bad To The Bone "Jade", MB Because Of You "Dara" ja MB Bedtime Story.
Tico JUN EH3, Deimos VAL ERI2 SA PU3 VA-CACIB, Dara JUN ERI1 ROP JUN, Jade JUN ERI2, Hertta JUN H, Ruki AVO ERI1 ja Roda ERI2.
Dara isossa kehässä, kuva © Dina Johansson

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Näyttely takana... vielä monta edessä!

Käytiin 18.6 Hyvinkäällä näyttelyssä, Rem ja Roda oli sinne ilmoitettu.
Tämä näyttely ei kuulunut suunnitelmiini sitten ollenkaan. Muutama kuukausi takaperin Jenni sanoi että ilmoita joku Hyvinkäälle, hän ite ilmoittaa Rodan, no sitte ilmotin Remin, tiedettiin että on erikoistuomari belgianpaimenkoirille. Viikko pari ennen näyttelyä kysyin Jenniltä että kumman autolla mennään, Jenni vastas että sähän sen Rodan otat kun on itse töissä, reilu kerho, eikö joo? :D

Noh, näyttelypäivänä lähdin sitten ajoissa ajelemaan paikalle, oli ihanaa nähdä heti Remin tyttö edellisestä pentueesta omistajansa kanssa paikalla, piristi heti päivää :)
JOUDUTTIIN sitten olemaan koko päivä siellä näyttelyssä kun Rem päätti napata itselleen sen ROP ruusukkssen.. Remin tyttö oli upeasti PN3 ja sai ensimmäisen SERTinsä :)
Roda sai AVO luokasta EHn.
Ihan mukava päivä kuitenkin oli, mukavaa seuraa ja ihana aurinko.


Remin tyttö Tempranillo Twist Of Faith "Kissi" ja Rem mamma :)
 Kiitos vielä miljoonasti Susanille joka vei Remin näyttelyssä ja Päiville upeista kuvista :)

PS. On Dorkaikin BH-kokeeseen jo ilmotettu :) Syyskuussa mennään sitten se suorittamaan, toivottavasti hyväksytysti :D

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Synttäreitä ja papillomavirus

Ihan ensin, Viva täytti 1v viikko sitten (4.7) ♥ Iso tyttö.
Viva on kehittynyt ihan hurjasti henkisellä puolella, eilen sen vasta huomasin muutamassakin tilanteessa, kyllä meistä tulee vielä jotain suurta, yhdessä :)
Vivalla myös synttäripäivänä ilmestyi kummallisia patteja suuhun, ensin kun puhuin ell kanssa niin epäilys oli reaktioon jostain kasvista, hetken päästä kuitenkin patit ihan aggressiiviseen tahtiin lähti lisääntymään, selvyys on kuitenkin saatu asiaan, onneksi :) Stressi helpotti heti, kyseessä ei ollutkaan sen vakavammasta kun papillomaviruksesta, tässä lisää papillomasta -click-.
Ylävasen on otettu 4.7 ja oikea ja alin kuva on otettu tänään 11.7

Mutta sitten hieman mun ylväästä ja kauniista 1 v kuvat ♥


Myös maailman ihanin Rena, Kiosan's Phoebe, täytti 6v 8.7 ♥
Rena on voinut niin upeasti äidin luona sheltti laumassa.
Käytin perinteisesti Renan tänäkin vuonna ihan yksin private uinnilla, noin synttäreiden kunniaksi.